http://keskustelu.suomi24.fi/show.cgi?c ... 0000576031
Nykyajan nynnyt
Kirjoittanut: Nynny, 26.5.2003 klo 13.40
"Kyllä kusisivat nämä nykyajan bomberit ym. housuihinsa, jos joutuisivat
elämään 70-luvun alun.
Silloin pistettiin IC:t ja Jawat navetanvintille ja otettiin alle uudet CB
Hondat ja RD Jammut. Siinä mylläkässä kuoli ukkoa kuin pipoa. Tuli
"vähän" yllätyksenä nuo tehon lisäykset tuolla sorateillä.
Eikä kypäröistä ja nopeusrajoituksista ollut tuolloin tietoakaan
alanmiesten keskuudessa.
Oli ne vaan kovia aikoja perkele! Tuli pöpelikkö tutuksi joka jätkälle.
Kusisivat nämä nykyajan nahkaliiviukotkin housunsa pyykkikuntoon
70-luvun alussa.
Ei ollu nahkaliivejä millä herrastella, vaan piti leikata vanhasta
paskanajossa ja rankametässä käytetystä sarkatakista kerihtimillä hihat
vittuun ja maalata punamullalla selkään että "Vittujen kevät!" tai
"Roisto".
Ja singoista ei oltu kuultukkaan. Nyrkeillä piti pärjätä. Joskus hyvinä
aikoina saattoi saada hyppysiinsä koivuhalon.
Mainekaan ei tullut kuten manulle illallinen. Lehtiotsikoihin ei päässy
kirveelläkään. Miestä piti kaataa kuin heinää jos meinas että edes
jotenkin noteerattaisiin! Poliisien lahtaaminen hirvikiväärillä kotipihan
lumihankeen oli arkipäivää. Ja sittenkin pidettiin seinähulluna eikä
koviksena.
Oli ne vaan kovia aikoja perkele! Tuli pöpilä tutuksi joka jätkälle.
Kusi roiskuisi myös nykyisiltä matkamotoristeilta 60...70-lukujen
taitteessa.
Kun kuormasi akan, tuvantäydellisen kersoja, motin halkoja ja anopin
vanhan jaavan pukille niin korvat eivät aina siirtyilleet suupieliin.
Eikä ollut sivulaukkuja, tankki- ja muista laukkukotkotuksista
puhumattakaan. Tukkiköysi toimitti mustekalojen virkaa.
Gore-texistä eivät uneksineet edes tiedemiehet siihen aikaan. Mitästä
helevettiä, kun nahkakamppeetkin olivat ylellisyyttä! Jos oli oikein
varoissaan saattoi ostaa päähineeksi lentäjänlakki-tyylisen
nahkakötöstyksen. Visiirin virkaa toimitti pahvitötterö.
Ja lähtöä ei arvottu ihmettelemällä viikkokausia että sataako vai
paistaako. Ärjänteeseen ja pakkaseen työnnyttiin vaikka kusi olisi
kaarelle jäätynyt!
Stereoita ja muita lapsellisuuksia ei pyöristä löytänyt koirienkaan kanssa!
Jos halusi musiikkia saattoi henki huuruten yrittää vihellellä
eldankajärvenjäätä ajoviiman sekaan...
Oli ne vaan kovia aikoja perkele! Tuli raaja-amputaatio tutuksi joka
jätkälle.
Tuskinpa välttyisivät kusenpidätysongelmilta crossi- ja endurokuskitkaan
70-luvun alkupuolella.
Siihen aikaan kun pyörää käytettiin muuhunkin kuin joutavointiin.
Sunnuntai-iltana lähdettiin viikoksi töihin tiettömien taipaleiden takana
oleville tukkikämpille. Työmatka ei koostunut monikaistaisista
moottoriteistä tai rantabulevardeista vaan synkistä kuusikoista,
kivilouhikoista ja rimpisoista. Parhaillaan saattoi saada ajettavakseen
kärrytienpätkän.
Jousituksesta ei sen ajan pyörissä voinut juuri puhua. Pyörä tuntui joko
täryjyrältä tai vaihtoehtoisesti pystyyn paskannetulta lapamadolta.
Maavara pyörärievuissa oli olematon. Matalinkin kanto kääntyi pyörän
alla juurikkaaseen ja öljypohjan jääminen kivelle oli pikemminkin sääntö
kuin poikkeus.
Myöskään teho-painosuhde ei kehuja kestänyt; jyrkimmät ylämäet tai
muuten pahat paikat piti ylittää kantamalla itse koko hemmetin
hökötystä.
Oli ne vaan kovia aikoja perkele! Tuli selkävaivat tutuiksi joka jätkälle.
60-70 -luvun taite saisi myös nykyiset supermoto-, streetfighter- ja muut
grillinkulmakurvailijat erittämään virtsaa hallitsemattomasti.
Ensinnäkään ei edes ollut grillejä minkä kulmilla kurvailla. Jostain
isommasta kylästä tai kaupungista saattoi löytyä pahainen nakkikoppi.
Porukka paisteli makkaraa pontikkahuuruissaan kyläkaupan pihassa
grillin virkaa toimittavassa vanhan kaivonrenkaan sisällä hehkuvassa
hiilloksessa.
Asfalttia millä suditella ei löytynyt edes kaikilta pääteiltä saati pienistä
kyläpahasista. Ja läheskään kaikilla sen ajan pyörillä kumi ei palanut kuin
nuotioon heitämällä.
Eikä pyörien tuning-hiluilla, viritysosilla tai teemamaalauksilla elvistelty.
Pyöriä tunattiin kiinnittämällä irtoilevia osia rautalankalla. Viritysosa oli
kun paikallinen kyläseppä takoi uuden männän rikkoutuneen tilalle.
Pöpeliköissä ja kivikoissa kolhiintuneet ja ruosteen raiskaamat pyörät
eivät olleet muutenkaan mieltä ylentävää katseltavaa.
Ja kun joka jannulla oli lähes samanlainen pyörä navetanvintillä tai
mökkipahansa räystästipussa niin paskaisen naurunhan he olisivat
päästäneet jos joku olisi innostunut leikkimään kulkuvälineellään.
Pahimmassa tapauksessa mielipuoli olisi saanut sakin hivutuksen.
Oli ne vaan kovia aikoja perkele! Tuli itsetunnonkohotusongelmat tutuiksi
joka jätkälle.
Myöskään nykyiset museopyörätyypit eivät pääsisi elämään 60-70 -luvun
taitetta kusettomin housuin.
Pyörien museoimisesta ei oltu kuultukaan. Niillähän piti ajaa. Ei niitä oltu
tehty homehtumaan lasikaapeissa tai pumpulissa. Niin vanhaa pyörää ei
ollutkaan että olisi ollut varaa jättää kulkupeli pelkästään ihmeteltäväksi.
Jos jollain oli puolikaan tuntia ylimääräistä aikaa päivässä ei mieleen
tullut pyörän hinkkaaminen tai kiillottelu vaan elintärkeä tulppien kunnon
tarkastus tai ilman pumppaaminen vuotavaan takakumiin.
Kun pyörä ei lopulta pysynyt kasassa enää rautalangallakaan meni se
kierrätykseen; renkaat otettiin maitokärryyn ja loppu raato heitettiin
navetantauslepikkoon. Ei kenelläkään ollut aikaa tai varoja alkaa
ihmettelemään värikarttoja tai tilailemaan harvinaisia osia rapakon
takaa.
Oli ne vaan kovia aikoja perkele! Tuli käyttöaste-käsitys tutuksi joka
jätkälle.
Kyllähän 70-luvun alussa joka ainoalta nykyään motoristiksi itseään
nimittävältä kusi valuisi kinttuja pitkin virtanaan ja pääsisipä vielä paska
housuihin palan painikkeeksi!
Silloin moottoripyörät olivat alitehoisia louskuja maastoon nähden ja
hengenvaarallisen ylitehoisia ominaisuuksiinsa nähden. Ylihintaansa
nähden ne olivat halpoja paskoja.
Pyörien ajo-ominaisuudet, laatu, varaosien saatavuus, huollettavuus,
luotettavuus, varustelu ja viimeistely olivat perseestä.
Pyörät olivat rumia hökötyksiä, ällöttävän värisiä ja niiden valmistukseen
oli käytetty outoja ja luotaantyöntäviä materiaaleja. Tekniset ratkaisut
olivat järjettömiä!
Niillä ajaminen oli jokapäiväistä työtä. Se oli tuskallista, hankalaa,
vastenmielistä, halveksittua ja hengenvaarallista touhua.
Kuljettajalta vaadittiin huippumekaanikon taitoja, mielikuvitusta, kovaa
henkistä ja fyysistä kuntoa, eskimon kylmänkestävyyttä, tappajan
luontoa ja teräksisiä hermoja. Lisäksi hänen tuli olla järjiltään ja hyvän
itsetuhovietin omaava.
Oli ne vaan kovia aikoja perkele! Tuli elämän maku tutuksi joka jätkälle."
Nykyajan Nynnyt...
Helppoa oli!
Olise helppoa seitkytluvulla! Kerronpa joskus millaista se oli kuuskytluvulla. Nyt ei kerkii kun pitää lähteä Superiin!
-
shovel -83
- Viestit: 103
- Liittynyt: 20:47 20.01.2003.
- Paikkakunta: Ohkola
Niinpä
Oli se kovaa aikaa. Tiukka pipo ja aamulla äitere nakkas sylillisen klapeja lattialla ja sano: "Leikkikää nuilla." Mihinkän kax-tahti Kawat oli unohtunut tuosta kirjoituksesta? Kirjoitytaja oli varmaan nauttinut mäyräkoiran kepua ja ylivuoteisen kyypakkauksen.
-Sexton-