Meinasi eilen illalla yhdentoista aikaan jäädä kotimatka meikäläisen viimeiseksi.
Ajelin kahdeksaakymppiä, siis
KERRANKIN rajoitusten mukaan, kun risteystä lähestyessäni tajusin, että jumalaut toi rekka ei aio pysähtyä... Sieltä se puski kolmion takaa tielle ja olin jo varma että nyt tuli lähtö.
Huomas se mut kuitenkin viime tipassa, kun olin ensin jättänyt hyvän matkan mustaa vanaa tielle. Rekka pysähtyi ja mahduin vielä puikkasemaan keulan ja liikenteenjakajan välistä.
Mut vi...u että säikähdin!

Hetkeksi oli pakko pysähtyä tasaamaan tärinää...
Tiedä sitten olisinko edes tajunnut kaataa pyörää, luultavasti olisin silloinkin liukunut rekan alle.

Hyvä puoli tässä kai on se, että ainakin jarrutusrefleksi toimii

vaikka en silti olisi ehtinyt enää pysäyttää...
Että pysykää hereillä siellä liikenteessä älkääkä luottako siihen, että kirkkaatkaan valonne huomataan pimeällä.

Ja menkää keväällä sinne ennakoivan ajon kurssille. Nyt tuntuu, että minä taidan vihdoin mennä...